keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Aristokattien Marie -kakku

Tyttöjen serkku toivoi 7-vuotissynttäreilleen Marie-kakkua, no mikäpä ettei! :)


Pohja:
6 munaa 
2 dl sokeria 
2 dl vehnäjauhoja 
1 dl perunajauhoja 
2 tl leivinjauhetta


1. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi.
2. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.
3. Siivilöi jauhot vaahtoon.
4. Sekoita varoen tasaiseksi.
5. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 3 litran vuokaan. 
6. Paista 200 asteessa kypsäksi n. 35min.
7. Anna jäähtyä ja kumoa.

Kostutus:
2-2½ dl maitoa
1 rkl vanilijasokeria

Täyte:
6 liivatelehteä
5 dl vispikermaa
1 prk (á 250g) Mascarpone-tuorejuustoa (HUOM: yleensä käytän Mascarponea, tällä kertaa jouduin tyytymään Philadelhiaan, ihan OK sekin)
½ dl sokeria  
5 dl mansikkasosetta
7-10 dl mansikoita

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
2. Vatkaa kerma vaahdoksi.
3. Lisää vaahtoon Mascarpone ja sokeri, vatkaa rauhallisesti mutta kuitenkin niin, että seos on tasainen.
4. Kiehauta n.½ dl mansikkasosetta pienessä kattilassa.
5. Lisää liivatteet yksitellen kuumaan mansikkasoseeseen, heilauttele kattilaa samalla.
6. Sekoita liivateseos lopun mansikkasoseen sekaan.
7. Liruta liivate-mansikkaseos kermavaahto-Mascarpone-seoksen sekaan koko ajan hitaasti vatkaten.
8. Vuoraa vuoka (jossa paistoit pohjan) kelmulla, jätä kelmupalojen hännät pitkiksi jotta saat käännettyä ne lopuksi päällimmäisen siivun päälle.
9. Leikkaa pohja kolmeen siivuun, aseta yksi siivuista vuokaan alimmaiseksi, kostuta se ja kaada sen päälle puolet täytteestä. Painele täytteeseen mansikoita.
10.  Aseta päälle toinen siivu, kostuta ja kaada loput täytteestä sen päälle. Aseta päällimmäiseksi viimeinen siivu ja kostuta se.
11. Laita jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi, mieluusti esim. yön yli.

Sokerikreemi:
125 g voita
½ tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. 
2. Lisää vaniljasokeri. 
3. Mittaa tomusokeri ravistamalla mitta-astiaa, Jolloin tomusokeri menee hieman kasaan ja täydennä sitten loput tarvittavasta määrästä. 
4. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten. 
5. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen. 

Lähteenä 
Kinuskikissa. 

Pinta ja koristeet: 
500 g vadelmanmakuista vaaleanpunaista sokerimassaa.
Koriste valkoista sokerimassaa



Sokerimassa oli liian tuoretta (?), koska oli tosi pehmeää. Piti repeytymää hieman paikkailla... :)