tiistai 29. kesäkuuta 2010

Confetin blogikampanja

Lähdin mukaan Confetin blogikampanjaan, joten muistakaapa kaikki vierailijat ahkerasti klikkailla oikean sivupalkin ruskeaa Confetti-nappia ;)

Tai tästä:

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Punaherukkajäätelö



Mahtavan hyvää, kirpsakkaa :)

1 3/4 dl tomusokeria
5 dl anopin punaherukkamehua (laimentamatonta!)
5 keltuaista
2½ dl kuohukermaa

1. Mittaa vesihaudekattilaan tomusokeri, mehu ja keltuaiset.
2. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos on kiisselimäisen sakeaa.
3. Ota liedeltä ja anna jäähtyä.
4. Vaahdota kerma ja sekoita seokseen.
5. Pakasta.

Mukaelma tästä.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Valkosuklaa-Marianne-pikkuleivät



125 g voita
1 ¼ dl fariinisokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 ps (150 g) Marianne-crushia
65 g valkosuklaata

1. Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi.
2. Lisää muna.
3. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan muutamassa erässä.
4. Lisää lopuksi Marianne-crush ja valkosuklaa.
5. Pyörittele taikinasta käsissäsi lihapullan kokoisia palluroita ja asettele ne pellille leivinpaperin päälle.
6. Painele pallot n. 1 cm paksuisiksi pikkuleiviksi ja koristele Marianne-crushilla.
7. Paista 200 asteessa 7-10 min. (ei tarvitse saada väriä sen kummemmin).

Mukaelma tästä.

Baileys-Marianne-kermakakku (pursotustreeni)



Suklaapohja:
2 munaa
1 dl sokeria
100 g voita
100 g tummaa suklaata
1 1/4 dl vehnäjauhoja
0,75 tl leivinjauhetta

1. Lämmitä munat hana-kuumassa vedessä.
2. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 20 cm).
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Sulata voi ja suklaa, sekoita tasaiseksi.
5. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe.
6. Lisää vaahtoon vuorotellen voi-suklaaseosta ja jauho-leivinjauheseosta, sekoita tasaiseksi.
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n.30 min.
9. Anna seistä hetki ja irrota sitten vuoasta.

Mukaelma tästä.

Kostutus:
1½dl maitoa
Kasaa kakku niin, että keskimmäinen levy jää alimmaksi, sitten alin ja ylin levy niin, että pehmeä (=leikattu pinta) puoli on ylöspäin! Kostuu parhaiten.

Täyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1¼ dl tomusokeria
1½ prk Philadelphiaa
1 dl Baileys-likööriä
1 pss (75g) Marianne-crushia

1. Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Vaahdota kerma. Lisää vaahdotuksen aikana joukkoon tomusokeri.
3. Sekoita kermavaahtoon mascarpone-juusto.
3. Kiehauta likööri ja sulata joukkoon liivatelehdet.
4. Sekoita likööri-liivateseos pienissä erissä ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytevaahtoon.
5. Sekoita lopuksi sekaan Marianne-crush.
6. Kasaa kakku paistovuokaansa joka on vuorattu elmukelmulla, kostuta ja laita täytteet, käännä elmukelmua reunoita myös kunnolla kakun yli.
7. Hyydytä jääkaapissa n. 3 tuntia.

Mukaelma tästä.

Pinta:
Kermapursotuksia: aaltoja, koripunosta sekä lenkkirivi+tähdet
Vispikermaa 5 dl
Vanilijakreemijauhetta 2,5 rkl
(josta käytin n.2/3 tms.)

Kinuskikissan pursotusohjeita.


Saattaisi riittää kyllä vähempikin määrä liivatetta, 2 tai 3.

torstai 24. kesäkuuta 2010

Macarons part III



Tai oikeastaan part IV, yksi satsi meni lahjaksi.

Sama ohje kuin tässä.

Työläitä (etenkin kun tekee voikreeminkin), mutta niiiiiin herkullisia!
Valkuaisia menee liuta, mutta niitä keltuaisia voi käyttää vaikka jäätelön tekemiseen :)

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Mango-Mascarpone-Valkosuklaa-Vadelmakakku



Suklaapohja:

2 munaa
1 dl sokeria
100 g voita
100 g tummaa suklaata
1 1/4 dl vehnäjauhoja
0,75 tl leivinjauhetta

1. Lämmitä munat hana-kuumassa vedessä.
2. Voitele ja korppujauhota vuoka (halkaisija 20 cm).
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Sulata voi ja suklaa, sekoita tasaiseksi.
5. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe.
6. Lisää vaahtoon vuorotellen voi-suklaaseosta ja jauho-leivinjauheseosta, sekoita tasaiseksi.
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n.30 min.
9. Anna seistä hetki ja irrota sitten vuoasta.

Mukaelma tästä.

Kostutus:
1½dl Muumi-limua
Kasaa kakku niin, että keskimmäinen levy jää alimmaksi, sitten alin ja ylin levy niin, että pehmeä (=leikattu pinta) puoli on ylöspäin! Kostuu parhaiten.

Täyte 1:
Mango-mascarpone
1½dl kuohukermaa
1 prk mascarponea
2 prk Piltti mangoa
½ dl sokeria

1. Vatkaa kerma vaahdoksi
2. Sekoita sekaan mascarpone
3. Sekoita sekaan mangosose (oman maun mukaan, 2 prk on jo selvä maku)
4. Lisää lopuksi sokeria, sekoita tasaiseksi.

Täyte 2:
Vadelma-valkosuklaa
1dl kuohukermaa
100g valkosuklaata
1 prk maitorahkaa
1rkl sokeria
1½dl vadelmia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi
2. Sulata valkosuklaa, jäähdytä, sekoita kermavaahtoon.
3. Sekoita sekaan rahka.
4. Lisää sokeria, sekoita tasaiseksi.
5. Vadelmat kannattaa laittaa täytteen sekaan vasta kun täyte on levitetty pohjalevyn päälle, tosin nyt sekoitin ne täytteen sekaan eikä massa vettynyt.


Hyvin pysyy täytteet ilman liivatetta, isompaan kakkuun laittaisin ehkä liivatteen tai kaksi. Et tarvitse sulatusvaiheessa nestettä jos puristat ne huolimattomasti, eli ei liian kuiviksi.

Pinta on sokerikuorrutetta, sinistä jota on vaalennettu valkoisella, yhteensä n.300g massaa. Pintaan on sudittu hopeageeliä, tein rinkuloita kun ei siistin siloiseksi saanut :)

Koristeharjoituksia: Sekalaisia



Paketti Englannista saapui (Have Your Cake And Eat It)!
Samalla testailin aiemmin Tiimarista ja Bake and Partysta ostamiani juttuja. Ihanaa tuhertaa muottien, massojen, värien, geelien ja tomujen kanssa :D

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Mutakakku part II



200 g tummaa suklaata
200 g voita
4 munaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
2. Sulata suklaa ja voi ja kaada munasokerivaahtoon (laitoin myös kaksi riviä Pandan valkosuklaata).
3. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe.
4. Sekoita seosta varovasti.
5. Kaada seos voideltuun, jauhoitettuun pyöreään vuokaan (24-26cm) tai laita vuokaan ensin leivinpaperi ja sitten seos.
6. Paista uunin alatasolla 200 asteessa 15-20 min.
7. Jäähdytä kakku hyvin ennen tarjoilua, ensin huoneenlämmössä, sitten jääkaapissa.

Mukaelma tästä.

torstai 17. kesäkuuta 2010

Helppo & herkullinen mutakakku



100 g tummaa suklaata
100 g voita
2 munaa
4 rkl van Houtenia
1 1/4 dl jauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 dl sokeria

1. Sulata voi, anna jäähtyä.
2. Sulata suklaa.
3. Sekoita voi ja suklaa, esim. lusikalla.
4. Laita munat kokonaisina kuumaan veteen lämpenemään.
5. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
6. Sekoita kuiviin aineisiin munat, esim. lusikalla kunnolla sekaisin.
7. Kaada taikinaan voi-suklaaseos, sekoita kunnolla pohjia myöten kunnes seos on kiiltävä massa.
8. Kaada massa esim. n. 20*20 neliövuokaan joka on vuorattu leivinpaperilla.
9. Paista 150 asteessa n.25 min.=sisältä löysähkö, n.30min.=sisältä täyteläisen pehmeä.
10. Anna kakun seisoa hetki ennen tarjoilua, nosta tarjoilulautaselle leivinpaperista nostaen.

Täältä näkee, että lähteenä on Taija, mutta en sitten millään löytänyt enää ko. blogia!

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Appelsiinijäätelö


Aivan ihanan raikasta!

1 3/4 dl tomusokeria
5 dl mehua (esim. 2 appelsiinia, 1 sitruuna ja 3 mandariinia)
5 keltuaista
2½ dl kuohukermaa

1. Mittaa vesihaudekattilaan tomusokeri, puristettu mehu ja keltuaiset.
2. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos on kiisselimäisen sakeaa.
3. Ota liedeltä ja anna jäähtyä.
4. Vaahdota kerma ja sekoita appelsiiniseokseen.
5 Pilko sekaan halutessasi vähän tuoretta appelsiinia.
6. Pakasta.

Mukaelma tästä.

Macarons part II



Vaativampi versio!

3 valkuaista (erotettuna keltuaisista ainakin 24h ennen käyttöä ja säilytettynä kuivassa paikassa huoneenlämmössä)
hyppysellinen suolaa
50 g hienoa sokeria (esim. Siro-sokeria)
200 g tomusokeria
110 g mantelijauhetta
1-3 tippaa punaviinietikkaa tai sitruunamehua
elintarvikeväriä (tomu- tai pastaväriä

1. Siivilöi tomusokeri ja mantelijauhe samaan kulhoon.
2. Siivilöi seos 2-3 kertaa.
3. Vatkaa valkuaiset ja suola nopeutta pikkuhiljaa nostaen.
4. Lisää valkuaisvaahtoon puolet hienosta sokerista ja punaviinietikka / sitruunamehu.
5. Vatkaa 5 min.
6. Lisää loput sokerista ja vatkaa kunnes vaahto on paksua.
7. Lisää tomusokeri-mantelijauheseos kolmessa osassa varovasti lastalla sekoittaen, kunnes seos on tasaista.
8. Lisää halutessasi elintarvikeväriä. Varo ettet sekoita liikaa, vaahto voi lösähtää.
9. Pursota uunipellille, leivinpaperin päälle, pieniä ympyröitä (n. 2,5 cm). Jätä riittävä väli taikinatäplien väliin.
10. Kopauta peltiä pari kertaa pöytää vasten ja jätä lepäämään tunniksi. Tämä on tärkeää, jotta pinnasta tulisi kaunis ja kiiltävä.
11. Paista 150 asteessa 12-15 min. Uunia ei saa avata paiston aikana. Varo paistamasta leivoksia liikaa.
12. Anna jäähtyä ja täytä suklaaganashella, voikreemillä, marmeladilla, lemon curdilla tms.

Lähteenä Ebetys.

Voikreemi
50 g valkuaista (n. 2kpl)
100 g sokeria
140 g (suolatonta) voita
pari tippaa esim. vanilja-aromia

1. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kevyesti sekaisin.
2. Kuumenna seos vesihauteessa niin kuumaksi, ettei sitä kestä enää koskea kädellä.
3. Ota kulho pois vesihauteesta ja jatka seoksen vatkaamista sähkövatkaimella, kunnes kulho tuntuu viileältä.
4. Lisää huoneenlämpöinen voi ruokalusikallinen kerrallaan valkuais-sokeri vaahtoon koko ajan vatkaten.
5. Lisää viimeisenä mahdollisesti haluamasi aromi (toimii hyvin ilmankin).

Lähteenä Nohanna.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Macarons



100 g mantelijauhetta
180 g (3 dl) tomusokeria
2 valkuaista
1 rkl sokeria

1. Sekoita mantelijauhe ja puolet tomusokerista keskenään.
2. Vatkaa valkuaiset sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi.
3. Lisää loppu tomusokeri ja vatkaa seos kiiltäväksi.
4. Sekoita manteli-tomusokeriseos valkuaisvaahdon joukkoon.
5. Lisää väriä niin halutesssi.
6. Pursota pellille leivinpaperin päälle ison kolikon kokoisia nokareita.
7. Anna seistä huoneenlämmössä reilu puoli tuntia.
8. Paista 150 asteessa 10-15min.
9. Anna jäähtyä ja irrota sitten varovasti leivinpaperista.
10. Laita yhdelle macaronssille, tasaiselle puolelle, esim. lemon curdia,
suklaatahnaa, marmeladia, kermaan sulatettua valkosuklaata.. Ja laita toinen puolikas päälle.

Lähteenä Sanna.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Koristeharjoituksia: Pikku-Mikit



Heh, piti vähän värkkäillä :) Tiimarista kun löytyi kivasti sokerimassaa ja Prismasta bongasin geelejä.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Simppeli jätski-kinuskiherkku



Lado lautaselle vanilijajäätelöä, kinuskikastiketta ja mustikoita, lisää koristeeksi kermavaahtoa ja strösseliä.

Kinuskikastike:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
1 rkl voita

1. Sekoita kerma ja fariinisokeri kattilassa.
2. Kuumenna ja kiehauta koko ajan sekoittaen.
3. Jatka n. 5min., kunnes seos vähän tummenee ja sakenee.
4. Lisää voi ja sekoita kunnolla.

Nauti :)

Unelmatorttu lakkahillolla



Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi.
2. Lisää kuivat aineet siivilän läpi.
3. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla.
4. Kaada pellille, tasoittele tarvittaessa.
5. Paista 225 asteessa 8 -10 minuuttia. Tarkkaile, ettei pala!

Mukaelma tästä.

Täyte:
150 g voita
2 1/4 dl tomusokeria
3 munan keltuaista
1 rkl vaniljasokeria

1. Vatkaa pehmennyt voi ja tomusokeri hyvin.
2. Lisää munankeltuaiset yksitellen.
3. Mausta halutessasi vaniliinisokerilla.

Lähteenä Älä tule paha kakku..

Kokaminen:
Sokeria
Lakkahilloa

1. Ripottele sokeri puhtaalle leivinpaperille.
2. Kumoa kypsä torttulevy sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrota paistamisen aikainen paperi.
3. Anna jäähtyä kunnolla.
4. Levitä jäähtyneelle pohjalle lakkahilloa maun mukaan, n. 1-2dl.
5. Levitä lakkahillon päälle täyte tasaisesti.
6. Kääri torttu rullalle.
7. Kiedo torttu napakasti leivinpaperiin ja halutessasi vielä folioon.
8. Anna täytteen jähmettyä jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoilua.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Karkkinen Mikki-kakku



Karoliina tilasi tällaisen ;) Neiti auttoi koristelussa (ja taisi pari karkkia eksyä suuhunkin..)

Mehevä suklaakakkupohja:
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
105 g voita
2 ½ dl sokeria
2 munaa
2 dl kädenlämpöistä maitoa

1. Voitele Mikki-silikonivuoka.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
4. Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon vuorotellen pienissä erissä kuivat aineet ja kädenlämpöinen maito.
5. Kaada taikina vuokaan.
6. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla n.45 minuuttia.
7. Anna seistä vuoassa n. 15 minuuttia ennen kumoamista.
8. Leikkaa naamaosa kahteen kerrokseen (ehkä voisi mennä kolmeenkin) ja korvat kolmeen.

Mukaelma tästä.

Kostutus:
1½ dl maitoa
1½ tl vanilijasokeria

Täyte:

2 dl kuohukermaa
½ prk Philadelphiaa
1 prk (150 g) ranskankermaa
½ dl sokeria
100 g mustikoita
50 g valkosuklaata

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Vatkaa joukkoon hitaalla teholla sokeri, Philadelphia-juusto ja ranskankerma.
3. Sulata valkosuklaa mikrossa varovasti ja anna jäähtyä, sekoita täytteeseen.
4. Soseuta mustikat ja lisää täytteen sekaan.
5. Levitä kostutetun pohjan päälle.

(Huom: täyte jäi hieman löysäksi, täyttö meinasi olla säätämistä. Voisi olla hyvä lisätä 1-2 liivatelehteä, sulattaa ne liottamisen jälkeen vaikka parissa ruokalusikallisessa sitruuna- tai appelsiinimehua. Lisää seos viimeisenä, hitaasti vatkaten ohuena nauhana).

Pinnalle:

4 dl vispikermaa
1dl tomusokeria.
Karkkeja
1. Ala vatkata kermaa vaahdoksi.
2. Lisää vaahdotuksen aikana tomusokeri.
3. Levitä tai pursota kakun päälle.
4. Koristele karkein.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Helppo, vaalea brownies-herkku



125 g voita
75 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

Lisäksi:
30-40g valkoista suklaata
30-40g esim. maitosuklaata

1. Laita n. 20*20cm vuokaan leivinpaperi.
2. Sulata voi (kattilassa tai mikrossa).
3. Lisää suklaapalat voisulaan. Sekoita, kunnes seos on tasaista.
3. Lisää sokeri, suola ja vaniljasokeri.
4. Sekoita munat joukkoon yksitellen.
5. Lisää vehnäjauhot.
6. Lisää seokseen paloitellut valkosuklaa ja maitosuklaa.
7. Kaada taikina vuokaan.
8. Paista 175 asteessa n.20 min (jos et halua kovin pehmeää/suklaista, niin anna olla n.25min). Anna jäähtyä ennen kumoamista.

Mukaelma tästä.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Mahtava raparperi-vanilijakakku



Pohja:
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
ripaus suolaa
100 g voita
2 rkl vettä

1. Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi, älä pingota väliin vaan jätä reunat sojottamaan ylös. Vaihtoehtoisesti voit pingottaa ja sitten voidella vuoan reunan alaosan. Jos teet jälkimmäisen, en takaa että uunisi pysyy puhtaana..
2. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri ja suola.
3. Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin.
4. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
5. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille (parin sentin korkeudelle). Paina reunoilta tiukasti vasten leivinpaperia.

Raparperitäyte:
500 g raparperia
2 rkl perunajauhoja
125 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria

1. Pese raparperit ja kuori niistä ulommainen kerros. Leikkaa paloiksi kulhoon ja sekoita joukkoon 2 rkl perunajauhoa (toinen varmistus ettei uunisi sotkeennu). Levitä pohjan päälle.
2. Mittaa voi ja sokeri kattilaan ja keitä, kunnes seos muuttuu karamellimaiseksi (n.5-10min).
3. Kaada seos raparpereiden päälle.
4. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 35 minuuttia.
5. Anna jäähtyä.
6. Leikkaa leivinpaperia pois, avaa irtopohjavuoan reunus ja vedä loppu leivinpaperista vuoan reunojen yli. Kiinnitä reunus takaisin.
7. Sivele reunoille kevyesti kasviöljyä (valmis kakku irtoaa helpommin vuoasta).

Vaniljatäyte:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 rkl vanilijasokeria
½ vailijatanko
1 ½ dl tomusokeria
2 valkuaista
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
2. Ala vatkata kermaa ja sekoita joukkoon vanilijasokeri ja vanilijatangosta kaivetut vanilijansiemenet.
3. Vatkaa vaahdoksi ja lisää vaahdotuksen lomassa joukkoon tomusokeri.
4. Vaahdota valkuaiset.
5. Yhdistä kerma- ja valkuaisvaahto sekä tuorejuusto.
6. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata joukkoon liivatelehdet.
7. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen.
8. Kaada täyte vuokaan.
9. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin kolme tuntia.
10. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.

Lähteenä Kinuskikissa.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Mehevä raparperipiirakka



Pohja:
150 g voita
½ dl sokeria
1 muna
½ dl vettä
3 dl jauhoja
2 tl vanilijasokeria
1 tl leivinjauhetta

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Sekoita kuivat aineet.
3. Lisää kuivat aineet vaahtoon.
4. Painele taikina 20cm halkaisijaltaan olevan vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
5 dl raparperin paloja
½ dl sokeria
2 munaa
200-350g ranskankermaa (maun mukaan, kuinka mehevän haluaa)
1-2 tl vanilijasokeria (sen mukaan kuinka paljon laitat ranskankermaa)

1. Laita raparperin palat vuoan pohjalle, levitä sokeri palojen päälle.
2. Sekoita keskenään munat, ranskankerma ja vanilijasokeri.
3. Kaada seos vuokaan raparperin palojen päälle.
4. Paista 200 asteessa n. ½h uunin alaosassa.

Mukaelma tästä.